
Kyllä. Olemme tehneet käyttöönotosta helppoa

ON AIKA NÄHDÄ KALKKI KILPAILUETUNA
Me kuljemme rinnalla koko hallitun käyttöönoton ajan.
Jatkuvaa kumppanuutta unohtamatta.


KYLLÄ. KÄYTTÖÖNOTTO ON TEHTY HELPOKSI
Vastaa kyllä kiertotaloudelle.
Voiko kiertotaloustuotteiden saatavuuteen ja laatuun luottaa? Kyllä.
Me takaamme tasalaatuisuuden ja toimitusvarmuuden. Olemme rakentaneet teollisuuden kanssa toimivaa ja kannattavaa kiertotaloutta Pohjoismaissa jo vuosikymmenen ajan.
Koe-erät ja toimitusprosessi tuotannon tarpeiden mukaan. Kyllä.
Koe-erät ja toimitusprosessi suunnitellaan tuotannon tarpeiden mukaan.
Edelläkävijät tarttuvat tilaisuuteen – he sanovat kyllä, kasvattavat arvoa ja näyttävät suuntaa koko markkinalle.
Soilfood Newera -kiertotalouskalkit
Kiertotalouspohjaiset Soilfood Newera -teollisuuskalkit kestävät vertailun neitseellisiin tuotteisiin niin käyttömäärien kuin kustannusten osalta. Ero tulee päästöistä: Newera-kiertotalouskalkkien tuotannon päästöt ovat merkittävästi neitseellisiä tuotteita pienemmät. Esimerkiksi Newera Aktiivikalkin päästöt ovat 95 % pienemmät, kuin vastaavalla neitseelliselle tuotteella.*

Soilfood Newera Aktiivikalkki DL
Newera Aktiivikalkki on teollisuudelle seuraava mahdollisuus vähentää hiilidioksidipäästöjä helposti! Kiertotaloustuotteeksi poikkeuksellisen reaktiivinen ja korkean kalsiumhydroksidi-pitoisuuden omaava tasalaatuinen tuote soveltuu erinomaisesti pH:n säätöön erilaisiin prosesseihin.

Soilfood Newera Aktiivikalkki ML
Newera Aktiivikalkki ML on yksi markkinoiden kustannustehokkaimmista reaktiivisista kalkkituotteista.

Soilfood Newera Hienokalkki
Newera Hienokalkin teho perustuu ultrahienoon partikkelikokoon. Tuote on paljon neitseellistä karbonaattia tehokkaampi. Uusiokalkki soveltuu esimerkiksi alkaliteetin nostoon ja pH:n säätöön erilaisissa prosesseissa.
Referenssejämme

Newera-tuotteet valmistetaan Loviisassa
Newera-kalkkituotteet jalostetaan teollisuuden sivuvirroista Soilfoodin jalostamolla Loviisassa. Laitosinvestointi on yrityksen historian suurin.

Jalostamme arvoa materiaaliketjuihin
Juhlapuheista huolimatta kiertotalouden osuus taloudesta jää alle kymmeneen prosenttiin. Soilfood on luonut konkreettista kannattavaa kiertotaloutta kymmenen vuoden ajan, ylittänyt 10 miljoonan euron liikevaihdon, tuotteistanut kymmeniä laadukkaita kiertotaloustuotteita ja toimittanut niitä asiakkailleen yli 2 000 000 tonnia. Lue, miten laatutyö johtaa menestykseen.

Voiko kiertotaloustuotteiden laatuun luottaa?
Kiertotaloustuotteiden kohdalla kysytään silti usein, kuinka varmistetaan, että tuotteet ovat turvallisia ja tasalaatuisia? Soilfoodin laatuasiantuntija Jenni Heikkilä painottaa alkuun, että laatutyö on jatkuvaa tekemistä, ei yksittäinen toimenpide.
Kysy tuotteen soveltuvuudesta tuotantoonne.
Ota yhteyttä tai jätä yhteydenottopyyntö.
Lähetä kysymys tai pyydä tuotenäyte!


MIKSI SOILFOOD
Kymmenen vuotta konkreettista ja kannattavaa kiertotaloutta
Soilfood on 2015 perustettu pohjoismainen kiertotalousyritys. Teemme aitoa kiertotaloutta, jossa jokainen vastaanotettu tonni sivuvirtaa jalostetaan ja ohjataan eteenpäin mahdollisimman korkea-arvoiseen käyttöön. Toimintamme aikana olemme tuotteistaneet kymmeniä tuotteita ja toimittaneet niitä yli 2 miljoonaa tonnia asiakkaillemme pohjoismaissa.
*Päästölaskentaan on huomioitu tuotteen elinkaaren vaiheet syntypaikalta tuotantoon (cradle-to-gate). Laskenta ei pidä sisällään asiakaskuljetuksia tai tuotteen käytöstä syntyviä päästöjä. Ensisijaisesti laskennassa on käytetty primaaridataa. Toissijaisina tietolähteinä on käytetty Sphera Professional 2024- ja Ecoinvent 3,8 -tietokantoja. Laskennassa noudatettiin ISO 14040- ja ISO 14044 -standardeja soveltuvin osin. Laskennan teki Etteplan Oy vuonna 2024. Vertailutuotteen päästö on arvioitu julkisesti saatavilla olevista EPD-dokumentaatioista, vastaavanlaisista tuotteista.
Lataa tarkemmat tiedot laskentaperusteista >
Lue lisää:
